Kiertotalous alkaa ostoslistalta

Usein yrityksissä kiertotaloudesta puhuttaessa katse kääntyy lajitteluastioiden määrään roskakatoksessa. Jätekartoituksen tekemällä voi kyllä saada hyvää tietoa omissa tiloissa jätteeksi muodostuvien materiaalivirtojen optimointia varten, mutta kiertotalouteen siirryttäessä paras paikka aloittaa on ostoslista, eli yrityksen hankinnat.
Tuotteiden valmistamiseen ja kuljettamiseen käytetään vähintäänkin aikaa ja vaivaa, mutta myös energiaa ja materiaaleja. Lopputuloksena syntyy aina päästöjä ja kuluu luonnonvaroja, usein tuotantoketjuissa syntyy myös valtavat määrät jätettä. 

Hankintojen vastuullisuus on yritysvastuun avainasioita

Tuotteen ulkonäkö tai koko ei välttämättä vastaa kaikkia niitä ympäristövaikutuksia, joita matkan varrella syntyy. Esimerkiksi pieni elektroniikkahärpäke vaatii satoja kiloja luonnonvaroja tuotantoprosessin eri vaiheissa ja yhteen T-paitaankin saa kulumaan noin 2700 litraa vettä. Koska tuotantoketjut ovat globaaleja, emme huomaa näitä vaikutuksia arjessamme, mutta yhteinen maapallomme kyllä huomaa. 

Kun nämä piilovaikutukset tehdään näkyväksi, on selvää, miksi hankintojen optimoiminen vastuullisiksi ja kiertotalouden periaatteiden mukaisiksi pitäisikin olla prioriteetti. Yhdenkin yrityksen valinnoilla on jo merkitystä ja vaikutukset kertaantuvat muiden liittyessä mukaan. Monilla Ekokompassi-yrityksillä on tavoitteita ja toimenpiteitä hankinnat ja materiaalit -osa-alueilla ja vaikuttavia muutoksia on tehty vuosien varrella ja lisää kirjataan ympäristöohjelmiin jatkuvasti.

Tuotteen koko tai ulkonäkö tai koko ei välttämättä vastaa kaikkia niitä ympäristövaikutuksia, joita matkan varrella tuotantoketjussa syntyy.

Aina tuotetta ei edes tarvitse ostaa omaksi

Ympäristöystävällisin hankinta on sellainen, jota ei tarvitse tehdä neitseellisistä materiaaleista. Hyvä onkin pohtia, tarvitaanko tuotetta tai sen pakkausta ollenkaan vai voisiko sen vaikka korvata digitaalisilla ratkaisuilla? 

Myös vuokraaminen, liisaaminen tai käytettynä hankkiminen ovat hyviä vaihtoehtoja, koska silloin käytetään tuotteita, jotka ovat jo olemassa. Näissä valikoimat ja saatavuus laajenevat kovaa vauhtia ja samalla hinnat putoavat. Moni yritys onkin jo alkanut kehittämään erilaisia ”tuote palveluna” ja second hand -konsepteja vastaamaan tähän kysyntään.

Tuotteen pitkä käyttöikä säästää resursseja ja tuo taloudellista hyötyä

Oli tuote sitten hankittu uutena tai käytettynä, on sen käyttöiän pidentäminen ekoteko, koska sillä siirretään uusien tuotteiden valmistamista myöhemmäksi tulevaisuuteen. Laatu kestää kovaakin käyttöä ja sillä saattaa olla jälleenmyyntiarvoa vielä, kun oma tarve loppuu. Monista käyttökelpoisista tuotteista pääsee vähintään ilmaiseksi eroon ja välttyy samalla jätemaksuilta. Huoltamalla ja korjaamalla tuote saa lisäaikaa ja jotkut tuotteet voivat saada kokonaan uuden elämän uusiotuotteina. 

Laadukas hankinta toki maksaa ostohetkellä enemmän, mutta mitä monissa budjeteissa ei huomioida, on vältetyt jätekulut tuotteen elinkaaren loppupäässä saaduista myyntituloista puhumattakaan. Helposti jää myös huomiotta, että pitkäikäisen tuotteen ansiosta korvaava tuote ilmestyy budjettiin vasta myöhemmin, jolloin vuosien varrella rahaa säästyy. Monet Ekokompassi-yritykset ovat lisänneet hankintaohjeisiinsa tavoitekäyttöiän tuotteille ja kartoittaneet jo ostovaiheessa tuotteille jatkopolkuja, jolloin yhteys säästöihin myöhemmin havainnollistuu ja korkeampi hankintahinta on helpommin perusteltavissa. 

Pitkäikäisin ja huolletuinkin tuote päätyy jossain vaiheessa jätteeksi – kierrätettävyys mahdollistaa kertotalouden.

Kierrätettävyys mahdollistaa kiertotalouden

Pitkäikäisin ja huolletuinkin tuote päätyy jossain vaiheessa jätteeksi, pakkaukset huomattavasti nopeammin. Tässä vaiheessa päästään vihdoin miettimään jätehuoltoa ja kuinka optimoida sitä vastaanottamaan jätteet. Hyvä pohdinnan aihe on myös, kuinka optimoida jätteeksi muodostuvat materiaalit siten, että ne olisivat mahdollisimman helposti kierrätettävissä. 

Tuotteet ja pakkaukset, jotka on helppo tunnistaa tietyiksi materiaaleiksi ottaa eri materiaalit irti toisistaan ja lajitella, ovat jätehuollon kannalta helpoimpia. Sekoitemateriaalit ovat hankalia kierrätyksen kannalta ja vaikka ne saisikin lajitella kierrätykseen, on mahdollista etteivät ne päädy uusiksi materiaaleiksi. Tässä tuotteita valmistavat yritykset voivat auttaa asiakkaitaan. Omien tuotteiden ja erityisesti niiden pakkausten optimoiminen sopimaan mahdollisimman hyvin Suomen kierrätysjärjestelmään on kiertotalousteko, joka ei näy omassa jätehuollossa, mutta on merkittävä asiakkaiden kierrätysastiassa. Ihmiset haluavat myös kierrättää nykyään, mutta eivät halua olla materiaalianalyytikoita, joten pelkillä lajitteluohjeilla voi jo auttaa jätteiden hyötykäyttöön päätymiseksi. 

Yritysten vaikutusmahdollisuus kiertotalouteen on suuri

Yritykset ovat merkittävässä roolissa mahdollistamassa kiertotaloutta. Yritysten omaan käyttöön tulevat hankinnat vauhdittavat erilaisten kiertotalouden ratkaisujen yleistymistä. Vielä suuremmassa roolissa ovat yritysten valmistamat tuotteet ja palvelut, jotka tekevät vastuullisten valintojen tekemisen mahdolliseksi koko asiakaskunnalle. 

Uusissa kiertotalouden business-malleissa on vielä valtavasti käyttämätöntä liiketoimintapotentiaalia. Vähimmillään asiakkaiden tietoisuutta voi lisätä viestimällä omasta ympäristötyöstä ja omien tuotteiden ja palveluiden ympäristönäkökulmista. 

Vaikka muutos saattaakin vaikuttaa hankalalta alkuun, on siihen onneksi apua saatavilla ja inspiroivia esimerkkejä löytyy jo paljon. Lopulta kiertotalouden mukainen toiminta on aivan yhtä helppoa ja hauskaa kuin lineaarinenkin toiminta ja olemme vasta alkutaipaleella ymmärtämässä kaikkia sen tuomia mahdollisuuksia. Lopulta muutoksesta kiittävät sekä ihmiset että ympäristö.

Teksti: Kaisa Karjalainen

Kaisa Karjalainen on ollut Ekokompassin asiantuntijana vuodesta 2014 ja hänen tavoitteenaan on edistää kiertotaloutta ja yritysvastuuta osana organisaatioiden strategiaa, liiketoimintaa ja palveluita sekä jalkauttaa se innostavasti osaksi päivittäistä työtä.

Lataa ilmainen opas

Miten hankit ympäristösertifikaatin?
Miten ympäristöjärjestelmä rakennetaan?
Lataa ilmainen Ekokompassi-opas!

Ilmoittaudu webinaariin