Haluatko talvilomailla paikassa, jossa tehdään työtä ympäröivää luontoa kunnioittaen? Ekokompassi opastaa ympäristötyössä monenlaisia matkailualan yrityksiä aina Hangosta Inariin. Muun muassa useat Suomen hiihtokeskukset pitävät ympäristötyötään kurssissa Ekokompassin avulla. Matkailu kuluttaa luontoa ja aiheuttaa päästöjä. Samaan aikaan Pohjois-Suomen kohteet ovat riippuvaisia ympäröivästä kauniista luonnosta ja sen säilymisestä ennallaan. Hiihtokeskusten keskeiset ympäristöhaitat syntyvät ympäröivän luonnon kulumisesta, liikkumisen…
Painoalan yritykset tunnistavat vastuunsa ympäristötyössä entistä laajemmin. Nyt Ekokompassi-sertifikaatin saaneet painotalot kertovat konkreettisista ympäristöteoistaan. Parhaat käytännöt on tehty jaettaviksi myös muiden alojen pk-yrityksille. Suomessa painoalan yritykset kiinnittävät huomiota ympäristötyössään erityisesti logistiikkaan ja liikkumiseen, jätteisiin ja kierrätykseen, energiaan, materiaalin käyttöön sekä viestintään. Osa-alueet painottuvat yrityksissä eri tavoin riippuen siitä, missä on nähty eniten vaikutusmahdollisuuksia. Useassa painotalossa…
Pakkausten tuottajavastuu muuttui Suomessa vuoden 2024 alussa. Lakisääteinen velvoite laajentui koskemaan pieniä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle miljoona euroa. Nyt kaikkien yritysten täytyy maksaa kierrätysmaksuja markkinoille tuomiensa tuotteiden pakkausten mukaisesti. Pakkausten tuottajavastuu tarkoittaa sitä, että tuottajan pitää järjestää jätehuolto kaikkien sellaisten tuotteiden pakkauksille, jotka se saattaa markkinoille. Samalla tuottaja vastaa jätehuollon keräys- ja kierrätyskustannuksista. Tuottajan…
Tuntuvatko CSRD:n tulevat raportointivelvoitteet vielä heprealta? Ei hätää, sillä Ekokompassi antaa hyvän pohjan edetä kohti EU:n vaatimia raportointistandardeja. Koska luvassa on isoja mullistuksia, hihat kannattaa kääriä saman tien. Pk-yrityksellä on nyt otollinen sauma olla etunenässä ympäristövastuutyössä. Yritysten kestävyysraportointi saa pian uudet raamit, kun EU:n valmistelema CSRD-direktiivi (Corporate Sustainability Reporting Directive) astuu asteittain voimaan vuoden 2024…
Äh, uusi järjestelmä! Vaiko: Ah, uusi järjestelmä! Vaikka et olisi kovin tekninen tyyppi, Ekokompassin uuteen verkkopalveluun on helppo tykästyä. Se on suunniteltu simppeliksi, jotta yritykselläsi jää raportoinnin sijaan aikaa siihen olennaiseen: ympäristötyöhön. Kun ympäristöohjelma on tehty, suunnitelmat ja tavoitteet valmiit ja sertifikaatti ansaittu, miten ympäristötyötä jatketaan ja edistetään yrityksen sisällä? Miten ja kuka hoitaa seurantaa…
Webinaari Ekokompassin asiakkaille 24.11.2023 klo 10–11 Jätelaki muuttuu, oletko valmis? Marraskuun asiakaswebinaarimme teemana on pakkausten tuottajavastuun muutokset Suomessa. Pakkausten tuottajavastuu koskee yrityksiä, jotka pakkaavat Suomessa, maahantuovat pakattuja tuotteita tai myyvät tuotteitaan Suomeen etäkaupalla. Vuoden 2024 alusta pakkausten tuottajavastuu on yhä useammalle yritykselle lakisääteinen velvoite, kun uudistukset mm. pakkausten tuottajavastuun liikevaihtorajaan sekä tuottajamääritelmään astuvat voimaan. Arviolta…
Ympäristövastuu on ollut Lundian DNA:ssa alusta asti. Lundia oli vastuullinen jo silloin, kun vastuullisuudesta ei puhuttu mitään. Ekokompassin opastuksella toiminnasta löytyi silti uusia kehityskohtia ja nyt Lundialle on myönnetty ympäristösertifikaatti. Lundia on suomalainen perheyritys, joka on valmistanut huonekaluja suomalaisesta männystä vuodesta 1948. Lundian brändi on yhtä kestävä kuin sen kaappien rungot. 50 vuotta sitten ostettuun…
Yhä useammalle yritykselle omien päästöjen ymmärtäminen on tärkeä osa yritystoimintaa. Mittaamiseen ei kuitenkaan kannatta sännätä suin päin. Ekokompassi opastaa hahmottamaan toiminnan kokonaisvaikutukset ympäristöön sekä asettamaan myös päästöjen pienentämiselle tavoitteet ja käytännön toimenpiteet. Yhä useampi yritys haluaa olla aidosti vastuullinen ja ohjata toimintaansa kohti kestävämpää tulevaisuutta. Tietoisuus yritysten ympäristövaikutuksista on ennennäkemättömän tärkeää, sillä hiilineutraalisuustavoitteita on kiristetty…
Webinaari Ekokompassin asiakkaille 15.9.2023 klo 10-11 Ekokompassin asiakkaille suunnatussa webinaarissa avataan yrityksen hiilijalanjäljen laskemisen elementtejä ja käsitellään hiilijalanjäljen hyödyntämisen muotoja. Webinaarissa käymme läpi: Kouluttajana on Ville Heinilä, Ekokompassi-asiantuntija Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. Ville Heinilä on ollut avainroolissa omassa organisaatiossaan kehittämässä yrityksen kiertotalous-, kädenjälki- ja hiilijalanjälkilaskentaa.
Vuodenvaihteessa 2024 Ekokompassin asiakkaat saivat käyttöönsä uuden Oma Ekokompassi -verkkopalvelun. Uudistus toi yhteen kaikki tutut ympäristöjärjestelmän työkalut sekä uusia ominaisuuksia muun muassa tulosten seurantaan. Myös yhteistyö oman asiantuntijan kanssa sujuvoitui. Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän verkkopalvelun uudistus on tuonut mukanaan toivottuja parannuksia käytettävyyteen ja sekä aivan uusia mahdollisuuksia mm. tulosten seurantaan, raportointiin ja yhteistyöhön oman asiantuntijan kanssa. Uudistus on…