UKI Arkkitehdit on profiloitunut vuosien varrella vastuulliseksi arkkitehtitoimistoksi, jolle ympäristön kestävyydestä on tullut tärkeä arvo.
Kestävän luontomatkailun edistäminen on ollut matkailuyritys Korsuretkille aina itsestäänselvyys. Nyt työtä ollaan paketoimassa uuteen uskoon Sustainable Travel Finland -ohjelmassa sekä Ekokompassin työkalujen avulla. Vuoden yksinyrittäjä 2023 Sanni Luomahaara vetää vanhempiensa perustamaa matkailuyritys Korsuretkiä Jämijärvellä. Luomahaaralle päätös lähteä mukaan Ekokompassi-työhön oli helppo. Pienen, yhden hengen luotsaaman yrityksen mukaantuloa madalsi myös se, että Satakunnan alueelta työn aloitti…
Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä on vauhdittanut Meriauran matkaa kohti uutta tiukempaa vastuullisuussääntelyä. Samalla Meriaura on osoittanut, että panostamalla vapaaehtoisesti ympäristötyöhön bisnes voi menestyä taloudellisesti. Meriliikenteen isoimmat ympäristövaikutukset aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöistä, jätevesistä ja mahdollisista öljyvuodoista. Meriaura on ollut tietoinen alan haasteista yrityksen perustamisesta saakka. Jo 1980-lähtien firman johtoajatuksena on ollut toimia maapallon kantokyvyn rajoissa. Meriauran vastuullisuuspäällikkö Esko Pettay pitää tärkeänä,…
Ympäristövastuu on Porokylän Leipomolle selvä kilpailuvaltti. Ekokompassi on tarjonnut leipomoyritykselle eväät tehdä ympäristötyötä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti, mikä näkyy suotuisana brändimielikuvana ja positiivisena kassavirtana. Porokylän Leipomo on kasvanut reilun 40 vuoden aikana pienestä kyläleipomosta koko Suomen leipomoksi. Yrityksessä oli tehty ympäristötyötä jo aiemmin, mutta Ekokompassi antoi tekemiselle uudet raamit. Leipomo sai Ekokompassi-sertifikaatin vuonna 2020. Perheyrityksen viestintä-…
Uula Color toimii teollisuudenalalla, missä ympäristösääntelyllä on erittäin suuri rooli. Etenkin kemikaalilainsäädännön kautta tulee toimintaa ohjaavia vaatimuksia. Uula Colorille ympäristönäkökohdat eivät ole kuitenkaan vain ulkoinen vaade, vaan ne ovat olleet osa yrityksen arvoja sekä toimintakulttuuria alusta asti. Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä otettiin Uula colorille todentamaan pitkää sitoutumista ympäristövastuuseen sekä avuksi löytämään uusia kehityskohtia toiminnassa. Sertifioituminen Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän mukaisesti ei…
Ympäristömyönteisyys on vahvistunut Linnanmäen Huvipuiston henkilöstön parissa Ekokompassin myötä. Kestävän kehityksen periaatteet ovat iskostuneet hupimestareiden toimintaan, ja jatkuvan parantamisen rutiinista on tullut huvipuiston ympäristövastuun lähtökohta. Linnanmäen kulttuurissa vastuullisuus on läpileikkaava arvo. Se näkyy ennen kaikkea sosiaalisena vastuuna, sillä Lasten Päivän Säätiö kerää varoja lastensuojelutyölle pyörittämällä huvipuistoa. Yhtä lailla ympäristövastuusta on tullut Linnanmäelle entistä merkittävämpi osa-alue…
Ekokompassi-sertifikaatti on nostanut ympäristövastuun Otaverkon liiketoiminnan ytimeen. Ympäristöjärjestelmän ansiosta yrityksen sisäiset prosessit ovat hioutuneet ekologisemmiksi, mikä ilmenee muun muassa rahallisena säästönä ja suotuisana maineena sidosryhmien keskuudessa. Maailma digitalisoituu nykypäivänä ennenkuulumattomalla tahdilla, mikä tarkoittaa IT-alalla yhä isompia päästöjä. Kun IT-ulkoistus- ja asiantuntijapalveluihin erikoistunut Otaverkko havahtui tilanteeseen, se halusi ryhtyä rakentamaan omaa ympäristöjärjestelmäänsä. – Edustamme alaa, joka…
Kanresta Oy on suomalainen laajan portfolion omaava ravintoloitsija. Yhteiskuntavastuu on yrityksen toiminnan selkärangassa, joten on ollut luontevaa ottaa kunnianhimoisia askelia myös ympäristövastuussa Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän avulla. Kanresta Oy on suomalainen laajan portfolion omaava ravintoloitsija. Yhteiskuntavastuu on yrityksen toiminnan selkärangassa, joten on ollut luontevaa ottaa kunnianhimoisia askelia myös ympäristövastuussa Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän avulla. Kanresta Oy toimii valtakunnallisesti lähes 30 ravintolassa…
Ympäristövastuusta on tullut kiinteä osa Kemvitin liiketoimintaa ympäristöjärjestelmän ansiosta. Ekokompassin myötä jätteiden kierrätys on tehostunut, materiaalitehokkuus parantunut ja energiankulutus pienentynyt, mikä näkyy rahallisena säästönä ja silkkana mielihyvänä. Perheyhtiö Kemvit on valmistanut ammattikäyttöön soveltuvia puhdistusaineita yli 30 vuotta. Kun 2010-luvun alussa omistajuus yrityksessä vaihtui, ympäristöasiat nousivat entistä vahvemmin pinnalle. Yrityskulttuuria ryhdyttiin kehittämään tietoisesti kestävämpään suuntaan. –…
Haluatko talvilomailla paikassa, jossa tehdään työtä ympäröivää luontoa kunnioittaen? Ekokompassi opastaa ympäristötyössä monenlaisia matkailualan yrityksiä aina Hangosta Inariin. Muun muassa useat Suomen hiihtokeskukset pitävät ympäristötyötään kurssissa Ekokompassin avulla. Matkailu kuluttaa luontoa ja aiheuttaa päästöjä. Samaan aikaan Pohjois-Suomen kohteet ovat riippuvaisia ympäröivästä kauniista luonnosta ja sen säilymisestä ennallaan. Hiihtokeskusten keskeiset ympäristöhaitat syntyvät ympäröivän luonnon kulumisesta, liikkumisen…