Otaverkolla resurssitehokkuus näkyy suoraan plussana viivan alla


Ekokompassi-sertifikaatti on nostanut ympäristövastuun Otaverkon liiketoiminnan ytimeen. Ympäristöjärjestelmän ansiosta yrityksen sisäiset prosessit ovat hioutuneet ekologisemmiksi, mikä ilmenee muun muassa rahallisena säästönä ja suotuisana maineena sidosryhmien keskuudessa.

Maailma digitalisoituu nykypäivänä ennenkuulumattomalla tahdilla, mikä tarkoittaa IT-alalla yhä isompia päästöjä. Kun IT-ulkoistus- ja asiantuntijapalveluihin erikoistunut Otaverkko havahtui tilanteeseen, se halusi ryhtyä rakentamaan omaa ympäristöjärjestelmäänsä.

– Edustamme alaa, joka digitalisoi muiden toimialojen toimintaa tavalla, joka laskee päästöjä. Esimerkiksi fyysinen matkustaminen tapaamisesta toiseen korvautuu videoneuvotteluyhteyksillä. Silti samaan aikaan oman alamme vaikutus planeettaan kasvaa huimaa vauhtia, Otaverkon varatoimitusjohtaja Lenni Laukkanen kuvailee.

Lisäksi Otaverkko kyllästyi siihen, miten moni yritys kertoo olevansa vastuullinen vain sen perusteella, että se noudattaa lainsäädännön vaatimuksia. Laukkanen tähdentää, että regulaation mukaan toimiminen ei tarkoita vielä vastuullisuutta. Se on itsestäänselvyys.

– Vastuullisuus on jotain ekstraa lain minimin päälle. Esimerkiksi me emme ole sitoutuneet maksamaan työntekijöillemme työehtosopimuksen mukaista minimipalkkaa, vaan minimiä korkeampaa, hyvään elämiseen riittävää palkkaa. Miksi sama ei koskisi myös ympäristötyötä?

Niin Otaverkko lähti työstämään ympäristöohjelmaansa ja sai Ekokompassi-sertifikaatin elokuussa 2023. Ympäristösertifikaatti tukee IT-firman kokonaisvaltaista vastuullisuustyötä, jota ohjaavat myös muun muassa tietoturvaan liittyvät ISO-standardit (ISO 27001 ja ISO 27701).

”Ekokompassin ansiosta olemme nousseet vastuullisuusasioissa aivan eri tasolle kuin mihin olisimme muutoin kyenneet. Pystymme vastaamaan markkinan muuttuviin vaatimuksiin tavalla, joka pienentää nykyisten asiakkaidemme kustannuksia ja parantaa omaa kilpailukykyämme.”

varatoimitusjohtaja Lenni Laukkanen

Otaverkon varatoimitusjohtaja Lenni Laukkanen näkee, että ympäristötyö on kaikkea muuta kuin viherpesua, jos yritys tekee oikeasti järkeviä asioita. Resurssitehokkuus näkyy suoraan viivan alla euroissa.
 

Otaverkko – IT-palveluita yrityksille
  • IT-palvelutalo, joka on erikoistunut IT-ulkoistus- ja asiantuntijapalveluihin. Yritys tekee IT-palveluiden hankkimisesta yksinkertaista ja ymmärrettävää.
  • Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat käyttötukipalvelu ja Microsoft 356, pilvipalvelut ja palvelimet, tietoliikenneratkaisut sekä tietoturvapalvelut.
  • Otaverkko on perustettu vuonna 1997. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa työskentelee yli 20 IT-alan ammattilaista.

Ekokompassi osoittaa ympäristövastuun merkityksen koko työyhteisölle

Otaverkko on teletoimintaa harjoittava yhtiö, joka toimii todella säädellyllä alalla ja pyrkii parantamaan jatkuvasti omia toimintojaan. Siksi ympäristötyö oli helppo sitoa Ekokompassin avulla osaksi liiketoiminnan muuta johtamis- ja hallinnollista työtä.

– Valitsimme Ekokompassin, koska sertifikaatti on keveä ja konkreettinen verrattuna vaikkapa ISO-standardiin. Koimme tärkeäksi, että saamme myös tukea ja sparrausta matkan varrella.  

Otaverkolla Laukkanen johtaa ympäristötyötä, ja viime kädessä vastuu on yrityksen johtoryhmällä. Kuitenkin arjessa jokainen yrityksen työntekijä on vastuussa ympäristötyön toteuttamisesta. Sen merkitys on konkretisoitunut henkilöstölle käytännönläheisten toimenpiteiden myötä.

Viimeistään silloin, kun ajoimme isoilta osin ympäristösyistä vanhimman konesalimme alas, ymmärsivät kaikki, että tässä on kyse paljon isommista asioista kuin vain kierrätyksestä tai energiapiheydestä, Laukkanen mainitsee ja lisää:

– Suurimpana saavutuksena pidän sitä, että vastuullisuus- ja ympäristötyö ovat nousseet johdon agendalle ihan uudella tavalla. Lisäksi olemme avanneet keskustelua vastuullisuusteemoista asiakkaidemme kanssa ja tuoneet vastuullisuuden osaksi palvelukuvauksiamme.

Ympäristötyö on jo tuonut tullessaan Otaverkolle monia hyötyjä: Ekokompassi on vahvistanut yrityksen asemaa tarjouskilpailuissa, yrityksen sisäiset prosessit ovat kehittyneet ekologisemmiksi, ja säästöjä on syntynyt esimerkiksi sähkönkulutuksen vähentymisen ansiosta.

Oikeilla asetuksilla, oikein käytettynä ja hyvin huollettuna IT-laitteet kestävät käytössä pitkään, mikä säästää paitsi ympäristöä myös rahaa.

Energiankulutus laskuun, hukkalämpö hyötykäyttöön ja laitteille lisää käyttöikää

Otaverkon ympäristötyö kulminoituu energiankulutuksen vähentämiseen, sillä yrityksen suurin ympäristövaikutus syntyy konesaleissa. Salien valaistuksen, lämmityksen ja viilennyksen lisäksi niissä olevat laitteet kuluttavat sähköä, jota varten tarvitaan vara-akustoja ja varavoimakone.

– Tärkein ympäristötekomme on ollut yhden konesalimme alasajo. Se onnistui laitekokojen pienentymisen, julkipilvipalveluiden yleistymisen ja laitteiden elinkaaren pidentymisen myötä. Olemme tehneet päätöksen myös toisen salin alasajosta, Laukkanen toteaa.

Omien konesaliensa lisäksi Otaverkko tuottaa osan palveluistaan kumppaninsa kautta salissa, joka on aiempaa kustannustehokkaampi ja ympäristön kannalta parempi. Lisäksi yrityksen pääkonesalin sähkö tuotettiin jo entuudestaan tuulivoimalla. Nyt sali on kytketty Spektri Business Parkin geotermiseen järjestelmään, jolloin hukkalämpö hyödynnetään kiinteistön lämmitykseen.

Merkittävässä roolissa on myös se, kuinka pitkään laitteita käytetään. Tämä koskee niin palvelimia, tietoliikennelaitteita kuin ihan tavallisia läppäreitä. Tyypillisesti IT-alalla tietokoneita uusitaan noin kolmen vuoden välein riippumatta niiden todellisesta kunnosta.

– Oikeilla asetuksilla, oikein käytettynä ja hyvin huollettuna koneita voi käyttää paljon pidempään, mikä säästää paitsi ympäristöä myös rahaa. Pyrimme siihen, että koneita ei tilata turhaan varastoon eikä työasemia asenneta manuaalisesti käyttövalmiiksi, vaan apuna hyödynnetään automaatiotamme. Laitehankinnoissamme on aina huomioitu energiatehokkuus.

Kun laite on tullut tiensä päähän, Otaverkko varmistaa elektroniikkajätteen tietoturvan ja -suojan. Lisäksi se pyrkii löytämään toimintamallin esimerkiksi harvinaisten maametallien keräämiseksi hyötykäyttöön. Vuonna 2022 yritys kierrätti 1 038 kiloa elektroniikkajätettä tietoturvallisesti.

Järjestelmällinen ympäristöjohtaminen näkyy viivan alla:
Ekokompassin hyödyt Otaverkolle
  • Ympäristötyöstä on tullut olennainen osa johtamistyötä.
  • Yrityksen sisäiset prosessit ovat kehittyneet ekologisemmiksi.
  • IT-laitteet pysyvät käytössä pidempään automaation ansiosta.
  • Sähkönkulutus on vähentynyt esimerkiksi konesalin alasajon myötä.
  • Yrityksen asema monissa tarjouskilpailuissa on vahvistunut.
  • Aktiivinen ympäristötyö näkyy selvänä rahallisena säästönä.
  • Vastuullisuuskeskustelu on lisääntynyt asiakkaiden kanssa.
  • Yritys pystyy vastaamaan eri tahojen vastuullisuusvaatimuksiin.
  • Yritys on löytänyt uusia liiketoiminta- ja tulonlähdemahdollisuuksia.

    Lue lisää Otaverkon vastuullisuudesta »


Otaverkko valitsi Ekokompassin, koska sertifikaatti on keveä ja konkreettinen verrattuna esimerkiksi ISO-standardiin. Yritys koki tärkeäksi, että se saa myös tukea ja sparrausta matkan varrella.  

Ympäristöjärjestelmän sertifiointiprosessi vie vastuullisuustyön uudelle tasolle

Haastavinta ympäristötyössä on ollut Laukkasen mielestä ennakkoluulojen muuttaminen. Ekokompassin sertifiointiprosessi on vaikuttanut Otaverkon henkilöstön ajatteluun syvästi, ja ympäristötyö on huomioitu aina tuoretta strategiaa myöten.

– Yllättäen jopa itse huomasin ajattelevani, että ympäristötyö olisi erillään liiketoiminnan tavoitteista ja jollain tapaa pois kannattavuudesta. Olen keskustellut niin asiakkaidemme, kumppaniemme kuin työntekijöidemme kanssa siitä, että ympäristötyö on kaikkea muuta kuin viherpesua, kun teemme oikeasti järkeviä asioita.

Ekokompassin asiantuntija toimi koko sertifiointiprosessin ajan Otaverkon tukena. Ulkopuolinen ammattilainen osasi katsoa yrityksen toimintaa myös potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta ja kertoa, miten vastuullisuusteoista kannattaa kertoa ulospäin.

– Asiantuntijan avulla veimme vastuullisuustyötämme aivan eri tasolle kuin olisimme osanneet itse viedä. Lisäksi hän auttoi löytämään uusia liiketoiminta- ja tulonlähdemahdollisuuksia tämän teeman kautta. En olisi ennakkoon uskonut, kuinka iso vaikutus tuella ja sparrailulla voi olla.

Ekokompassin verkkopalvelu on toiminut Otaverkolle oman ajattelun jäsentämisen työkaluna. Parhaillaan yritys nivoo Ekokompassia entistä paremmin johtoryhmätyöskentelyyn ja muihin sisäisiin auditointeihin, jotta kokonaisuudesta tulee kiinteä osa arkista tekemistä.  

Otaverkon ympäristötyö liittyy erityisesti energiankulutuksen vähentämiseen, sillä yrityksen suurin ympäristövaikutus syntyy konesaleissa. Yritys on jo ajanut alas yhden konesalinsa.

Ekokompassi takaa, että ympäristöteot ovat oikeita tekoja vailla tyhjiä lupauksia

Otaverkon ympäristötyö jatkuu nyt Ekokompassin siivittämänä. Seuraavaksi yritys aikoo määrittää vastuullisuuskriteerit kumppaneilleen. Arvot näkyvät firman ympäristötyössä vahvasti: Otaverkko haluaa haastaa koko IT-alaa toimimaan avoimemmin ja rakentamaan kestävämpää maailmaa. 

Ekokompassin avulla Otaverkko pystyy vastedes näyttämään asiakkailleen ja muille sidosryhmilleen, että yrityksen ympäristöteot eivät ole sanahelinää vaan todellisia tekoja.

– Voimme osoittaa Ekokompassi-sertifikaatilla, että täytämme esimerkiksi asiakkaiden palveluiden toimittajille asettamat vastuullisuusvaatimukset, joihin sitoudumme erilaisten code of conductien, toimittajasitoumusten ja vastuullisuussopimusten kautta. Ilman Ekokompassia joutuisimme kulloinkin tuottamaan erillistä raportointia.

”Suurimpana saavutuksena pidän sitä, että vastuullisuus- ja ympäristötyö ovat nousseet johdon agendalle ihan uudella tavalla.”

varatoimitusjohtaja Lenni Laukkanen

Ota Ekokompassi oppaaksi ympäristövastuun helppoon hallintaan »

Helposti alkuun ympäristötyössä?

Lataa ilmainen oppaamme

Lue uusimmat asiakastarinat: