ATL-Rakennushuolto rakensi Ekokompassin avulla käytännönläheisen ympäristöjärjestelmän, joka ohjaa keskittymään paperinpyörittelyn sijaan todellisiin ympäristötekoihin. Tulokset puhuvat puolestaan: muun muassa fiksusti suunniteltu logistiikka ja lajittelu tehostavat toimintaa ja tuovat ympäristölle, sekä yritykselle, konkreettisia säästöjä.
Rakennustyömailla eletään kovan paineen ja tiukkojen aikataulujen puristuksessa. Kun alan lainsäädäntö kiristyy ja tilaajien odotukset vastuullisuuden mittarilla kasvavat, moni kokee uudet vaatimukset vain raskaana byrokratiana ja liiketoiminnan hidasteena.
ATL-Rakennushuolto ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan, että ulkopuolelta tulevat säännökset alkaisivat sanelemaan tekemisen ehtoja. Yrityksessä ymmärrettiin, että eri tahojen vaatimukset tulevat lähivuosina joka tapauksessa kiristymään, joten ohjat on parempi ottaa jo hyvissä ajoin omiin käsiin. Pakollisen suorittamisen sijaan ATL-Rakennushuolto sitoi ympäristöasiat kiinteäksi osaksi muuta liiketoimintaansa tavoitteenaan löytää aidosti kestävämpiä tapoja alan toimintaan.
ATL-Rakennushuolto Oy
- Uudellamaalla toimiva vuonna 1993 perustettu kotimainen perheyritys, jonka päätoimiala on korjausrakentaminen.
- Yrityksen erityisosaamiseen kuuluvat muun muassa historiallisten arvokohteiden korjaukset, sisäilmakorjaukset sekä rakenteiden tiivistys- ja kuivaustyöt, rakentaminen käytössä olevissa tiloissa, kuten sairaaloissa ja kouluissa sekä sisäilmakorjaukset.
- Yrityksen vahvuutena on oma laaja, noin 150 rakennusalan ammattilaista työllistävä henkilöstö sekä kattava oma rakennuskalusto.
- Lue lisää ATL-Rakennushuolto Oy:stä täältä.
Vaikuttavuutta ilman turhaa byrokratiaa
ATL-Rakennushuollon ympäristötyö otti tuulta alleen, kun ympäristötekniikan diplomi-insinööri Anna Kuronen teki yritykselle diplomityönsä rakennusalan ilmastovaikutuksista ja rakensi samalla yrityksen ensimmäisen hiilijalanjälkilaskurin.
Nykyään hallintojohtajana toimiva Kuronen ymmärsi, ettei pelkkä päästöjen mittaaminen itsessään muuta toimintaa kestävämmäksi. Siispä mittariston rinnalle kaivattiin kokonaisvaltaista työkalua, joka muuttaa strategian konkreettisiksi teoiksi ja auttaa kehittämään arkea työmailla.
”Tein laajemman selvityksen erilaisista ympäristösertifikaateista ja vertasin niitä yrityksemme tarpeisiin. Ekokompassi valikoitui meille, koska sen prosessissa pystyimme keskittymään juuri ympäristötyön vaikuttavuuteen. Toisissa sertifikaateissa saattaa olla valtavan raskaat asiakirjavaatimukset, mutta Ekokompassi antoi vapauden keskittyä juuri meidän kokoiseille yritykselle olennaisiin ympäristötekoihin”
Anna Kuronen, hallintojohtaja, ATL-rakennushuolto Oy
ATL-Rakennushuollon kokoiselle yritykselle oli ensiarvoisen tärkeää, ettei aika kulu raskaiden asiakirjavaatimusten täyttämiseen. Ekokompassissa asiantuntijan avustuksella rakennettu ympäristöohjelma on sovitettu yritykselle sopivaksi, joten keskiössä ovat aina ne toimenpiteet, joilla on rakennusalalla suurin vaikuttavuus. Rakennusvaiheessa saatu Ekokompassin asiantuntijan tuki varmisti, että järjestelmästä tuli heti alusta asti liiketoimintaa tukeva työkalu.

Strategiasta työmaille: Johdon tuki ja arjen sujuvuus ratkaisevat
Kurosen mukaan ympäristötyön käynnistäminen ja asioiden kokonaisvaltainen haltuunotto on ollut mahdollista johdon vahvan sitoutumisen ansiosta. ATL-Rakennushuollon johto ymmärsi alusta alkaen, että murroksessa olevalla alalla ympäristövastuusta huolehtiminen on tulevaisuudessa paitsi ehto kilpailussa pärjäämiselle, myös suora keino parantaa koko liiketoiminnan laatua. Tavoitteet integroitiin onnistuneesti osaksi myös yrityksen käyttämää RALA-laatujärjestelmää.
Vahvakaan strategia ei kuitenkaan siirry käytäntöön itsestään. Rakennustyömaiden arki on hektistä, ja työnjohtajien prioriteeteissa ehdoton työturvallisuus ajaa syystäkin aina kaiken muun edelle. Koska uudet toimintatavat vaativat totuttelua, varsinainen ympäristötyön jalkauttaminen ottaa aina oman aikansa. ATL-Rakennushuolto panostaakin jatkuvasti siihen, että ympäristötekojen tekeminen olisi työmailla mahdollisimman sujuvaa ja helppoa. Koulutettavaa ja kehitettävää riittää yhä, mutta suunta on selvä; ympäristöteoista tehdään pala kerrallaan luonnollinen osa työmaiden päivittäisiä rutiineja.
Jätehuolto ja logistiikka ympäristötyön keskiössä
ATL-Rakennushuollon ympäristöohjelma on rakennettu tiukasti yrityksen todellisten vaikutusmahdollisuuksien ympärille. Kuten yrityksen virallisessa ympäristölupauksessa linjataan, keskiössä ovat rakennusurakoitsijalle kaikkein olennaisimmat asiat eli jätehuolto ja logistiikka.
Välillä käytännön työ on melkoista tetristä. Kun esimerkiksi purkuvaiheessa eri materiaalit vaativat omat keräyksensä, neliöt loppuvat nopeasti kesken kantakaupungin ahtailla työmailla. Eräässä Kruununhaassa sijaitsevassa kohteessa ATL-Rakennushuolto toteutti yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun rakennusinsinööriopiskelijoiden kanssa kehityshankkeen, jossa työmaan lajittelu vietiin äärimmilleen. Tarkan ennakkosuunnittelun ansiosta kohteen jätteiden kierrätysaste saatiin nostettua yli 70 prosenttiin.
Logistiikassa ja liikkumisessa merkittäviä päästövähennyksiä on saavutettu puuttumalla arjen perusasioihin. Työvuorosuunnittelua on uudistettu niin, että kohteiden jaossa huomioidaan nykyään työntekijöiden asuinpaikat. Suunnitelmallisuuden avulla voidaan karsia turhia ajokilometrejä ja päästöjä sekä helpottaa merkittävästi myös henkilöstön oman arjen aikatauluttamista, kun päivittäiset työmatkat pysyvät kohtuullisina ja hallittuina. Fiksua liikkumista tukemaan koko henkilöstölle on tarjottu mahdollisuus HSL-työmatkalippuun. Omien ajoneuvojen osalta yritys on laatinut selkeän sähköistämisen suunnitelman.
Kiertotalousajattelu on tuotu osaksi myös työmaiden kemikaalihallintaa, joka paitsi pienentää ympäristökuormitusta, mutta parantaa samalla yrityksen työntekijöiden työturvallisuutta. Rakennusalalla kuluu valtavasti suojavaatteita ja siivousvälineitä, joiden kierrättäminen on markkinoiden puutteiden vuoksi usein hankalaa. Tekstiilien elinkaarta on saatu pidennettyä perustamalla varastolle tekstiilien pesu- ja huoltopiste. Jatkuvan uusien varusteiden tilaamisen sijaan työntekijöiden suojavaatteita ja siivousliinoja voidaan nyt huoltaa asianmukaisesti ja näin pidentää käyttöikää.

Kustannussäästöjä ja arvokkaita lisäpisteitä tarjouskilpailuista
Tehty työ on tuottanut mitattavia tuloksia. ATL-Rakennushuollossa on huomattu, että fiksusti järjestetty logistiikka ja materiaalien uusiokäyttö näkyvät suoraan säästöinä viivan alla. Koko toiminnan laatu on parantunut, kun ympäristöasiat käsitellään osana normaalia työnjohtoa ja sidotaan luonnolliseksi osaksi toimintaa.
Ekokompassi-sertifikaatti on osoittautunut myös taloudellisesti fiksuksi investoinniksi. Kuronen kertoo, että virallisesti todennettu ympäristöjärjestelmä tuo kerta toisensa jälkeen tärkeitä lisäpisteitä alan julkisissa ja yksityisissä tarjouskilpailuissa.
”Ymmärsimme jo varhain, että ympäristöjärjestelmä on meille todennäköisesti kilpailuetu ja tulevaisuudessa jopa ehto. Vaikka sertifikaatti ei olekaan vielä pakollinen, olemme saaneet siitä monissa kilpailutuksissa arvokkaita lisäpisteitä”
Anna Kuronen, hallintojohtaja, ATL-rakennushuolto Oy
Kekseliäät prosessit paikkaavat alan murroksen haasteita
Rakennusalan vihreä siirtymä ei tapahdu yhdessä yössä. Valmiita ratkaisuja ei markkinoilta aina löydy, mikä pakottaa yritykset luovuuteen. Kuronen huomauttaa, että esimerkiksi rakennusmateriaalien ylijäämätorit aloittavat usein innolla, mutta hiipuvat myöhemmin käytännön hankaluuksiin.
”Kiertotalousajattelun saaminen alan yhteiseksi toimintatavaksi on haastavaa, jos valmiita työkaluja ei ole tarjolla. Kun markkinat laahaavat perässä, käytännöt on luotava itse. Meille on tärkeää paitsi ratkoa omat ongelmamme, myös vaikuttaa alan kattojärjestöissä ja jakaa hyvät käytännöt eteenpäin muiden rakennusalan toimijoiden hyödyksi.”
Anna Kuronen, hallintojohtaja, ATL-rakennushuolto Oy
Konkreettinen esimerkki tästä oman tien raivaamisesta on tekstiilijätteen kierrätys. Sementtipölyisten ja likaisten suojavaatteiden ohjaaminen uusiokäyttöön on Suomessa edelleen vaikeaa. Juuri tällaiset markkinoiden pullonkaulat tekivät ATL-Rakennushuollon omasta tekstiilinhuoltopisteestä välttämättömän ratkaisun.
Näitä jo arjessa testattuja ja toimiviksi todettuja ratkaisuja ATL-Rakennushuolto vie aktiivisesti eteenpäin koko toimialan hyödyksi, jotta pyörää ei tarvitsisi keksiä jokaisella työmaalla uudelleen.

Ympäristövastuu laajenee aliurakoitsijoihin ja hankintaketjuihin
Kolmen vuoden systemaattisen työn jälkeen ATL-Rakennushuolto suuntaa toukokuussa 2026 uusinta-auditointiin. Ekokompassissa keskiössä on jatkuvan parantamisen malli, joten uusinta-auditointiin mennessä yrityksen ympäristöohjelmaa tullaan päivittämään ja toiminnalle asetetaan uusia tavoitteita, joiden myötä ympäristötyön vaikuttavuutta kasvatetaan entisestään.
Tulevaisuudessa ympäristötyö aiotaan sitoa entistä tiiviimmin osaksi laajempaa yritysvastuuta ja henkilöstökulttuuria. Ekokompassin vetovastuuta ottaa jatkossa vahvemmin henkilöstöjohtaja Sylvia Hyry, ja tavoitteena on osallistaa koko henkilöstö yhä paremmin mukaan ympäristötekoihin. ATL-Rakennushuollon oman toiminnan kehittämistä jatketaan uudessa ympäristöohjelmassa entistä vaikuttavammaksi. Sen lisäksi suuri potentiaali löytyy myös ulkoapäin: tavoitteena on ulottaa ympäristötyö ja -vaatimukset vahvemmin myös aliurakoitsijoihin ja koko hankintaketjuun.
”Suurin hyöty on ollut se, että olemme aidosti saavuttaneet asettamiamme tavoitteita. Olemme säästäneet kustannuksissa ja koko toimintamme on laadukkaampaa. Ekokompassin joustavuus ja asiantuntijan tuki ohjasivat meidät tekemään asioita, joilla on alan arjessa todellista vaikuttavuutta.”
Anna Kuronen, hallintojohtaja, ATL-rakennushuolto Oy
Hyödyt Ekokompassista
- Ympäristövastuu saatiin siirrettyä strategiasta konkreettisiksi arjen teoiksi
- Joustava järjestelmä antoi vapauden keskittyä juuri rakennusalalle ja yrityksen omaan toimintaan kaikkein vaikuttavimpiin toimenpiteisiin.
- Asiantuntijan ulkoinen sparraus auttoi rakentamaan ympäristöohjelmasta alusta asti liiketoimintaa tukevan työkalun.
- Virallisesti todennettu sertifikaatti tuo lisäpisteitä alan tarjouskilpailuissa.
Haluatko tietää miten Ekokompassi soveltuu teille?
Varaa esittely
Maksuttomassa tapaamisessa käymme läpi, miten Ekokompassin ympäristöjärjestelmä voi auttaa ympäristötyön haltuunotossa, edistämisessä ja todentamisessa.
Pyydä tarjous
Ekokompassi sopii pk-yrityksille, kaikille toimialoille. Ympäristöohjelma rakennetaan teille sopivaksi ja osaksi yrityksesi toimintaa. Me opastamme ja tarjoamme valmiit työkalut.









