Kotimaiset paperikassit valmistuvat entistä fiksummin – Cabassi Oy

Cabassi Oy on valkeakoskelainen perheyritys, joka on erikoistunut paperikassien valmistukseen. Koko yli 35-vuotisen toiminnan aikana Cabassissa on haluttu toimia ympäristön kannalta fiksusti. Kun lähtökohtana on tehdä tuotteita uusiutuvasta materiaalista, luonnosta halutaan pitää myös huolta.  

Meidän tavat toimia ovat tähän mennessä olleet suht hyviä, mutta toki parannettavaakin on.  Ekokompassin avulla on ollut helppo skarpata ja tunnistaa paikat, joissa voimme tehdä paremmin, toteaa ympäristövastaava Satu Forsman.

Cabassi aloitti Ekokompassi-prosessin talvella 2020. Asiakkaiden kysymykset vastuullisuus- ja ympäristöasioista olivat alkaneet lisääntyä muutama vuosi aiemmin. Vaikka monia asioita tehtiin jo ihan hyvin, niistä oli hankalaa kertoa konkreettisesti asiakkaille, koska mitään sertifikaattia tai vastaavaa asialle ei ollut.

Olin jo muutaman vuoden miettinyt ympäristöjärjestelmää ja sitten Ekokompassi tuli jossain vastaan. Totesin heti, että se voisi olla meille sopiva, muistelee toimitusjohtaja Joona Henttonen. Pienenä pk-yrityksenä resurssimme ovat rajalliset, mutta Ekokompassi vaikutti kaikin puolin hyvältä. Alkukartoituksessa kävi selväksi, että teimme jo monet asiat fiksusti ja kiitos hyvän ohjauksen löysimme kohteet, mihin meidän kannattaisi panostaa.

Alkukartoituksessa Cabassin kehityskohteiksi valikoituivat energia ja jätehuollon parantaminen. Jo aikaisempina vuosina tehdyt investoinnit olivat pudottaneet sähkön kulutusta reippaasti ja jäljelle jääneitä hiilipäästöjä saatiin pienemmäksi vaihtamalla yleissähkö uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotettavaan sähköön. Jätehuollon tavoitteeksi asetettiin tuotannossa syntyvän jätteen saaminen paremmin uusiokäyttöön. Yhdessä kierrätystoimijoiden kanssa siihenkin on jo löytynyt ratkaisu.

Olemme päässeet nyt hyvin liikkeelle ja uskon, että Ekokompassi auttaa meitä tulevina vuosina paljon. On motivoivaa tehdä töitä, kun tietää, että pystymme parantamaan ja saamme tarvittaessa apua Ekokompassin porukalta, kiittelee Forsman.

Comments are closed.