Ekokompassin vuoden parhaat

Vuonna 2021 yritysten toimintaympäristö oli edelleen poikkeustilassa. Vallitseva tilanne rajoitti toimintaa toisilla – toisten menestyessä vain entistä paremmin. Joillekin hiljentyminen on tarjonnut ihan kaivattuakin lisäaikaa – kehittää esimerkiksi ympäristövastuutaan.

Mutta kuten yritysvastuussakin, negatiivisen sijaan on syytä huomioida aina myös positiivinen, joten tässä koottuna meidän parhaat palamme menneestä vuodesta;

1.
Asiakkaidemme kertomukset työnsä vaikuttavuudesta.

Olemme vaikuttavia ainoastaan asiakkaidemme työn kautta. Kun te onnistutte, myös me olemme onnistuneet. Tuloskyselymme vahvisti ymmärrystä, kuinka ympäristötyöllä voi saavuttaa laajasti liiketoiminnallisia hyötyjä. Esimerkiksi materiaalitehokkuutta, energiankulutusta tai hankintoja tarkastelemalla pureudutaan toiminnan ydinprosesseihin.

Tutustu asiakkaidemme tuloksiin tästä »

2.
Uudet koulutukset ja palvelut asiakkaidemme työn tueksi.

Suurin saavutus työssämme on se, että ympäristövastuun osaaminen todella jalkautuu asiakasyrityksiimme ja vie heidän toimintaansa eteenpäin. Vuonna 2021 aloitimme teemakoulutukset, joita on nyt järjestetty mm. teemoilla hiilijalanjälki, ekologiset kompensaatiot, ja jätelain uudistus. Lisäksi lanseerasimme ympäristöviestinnän lisäpalvelut.

Tutustu koulutuksiimme täällä

Tutustu viestintäpalveluihin täällä »

3.
108 suomalaista yritystä lähti kehittämään ympäristövastuullisempaa liiketoimintaa kanssamme.

Vuoden 2022 alussa meitä on jo yli 350, yhä useammalta toimialalta, kiinteistöalalta kulttuuriin ja valmistavaan teollisuuteen.

Ympäristötyön vaikuttavuuteen tarvitaan yksittäisten onnistumisten lisäksi iso joukko mukaan lähtijöitä, siksi kasvu on meille aina hyvästä.

Tutustu asiakkaisiimme täällä »

Tervetuloa kasvavaan joukkoomme, ja menestystä tulevaan vuoteen.


– Ekokompassin tiimi

Comments are closed.