Ympäristösertifikaatti valttina kilpailutuksissa

Yrityksen ympäristövastuuta arvostetaan koko ajan enemmän ja erityisesti se näkyy kilpailutuksissa lisääntyneinä ympäristövastuun vaateina. Usein vaatimuksena on kansainvälinen ISO 14001-standardi tai vastaava järjestelmä. Toisinaan hankkija vaatii valmiin sertifioidun järjestelmän. Toisinaan riittää näyttö siitä, että järjestelmää on lähdetty rakentamaan ja ympäristötyön tavoitteet sekä toimenpiteet on luotu. Kaikissa kilpailutuksissa ympäristöjärjestelmää ei vaadita, mutta sen osoittamisesta saa lisäpisteitä. Eli sertifioidusta järjestelmästä on tässäkin tapauksessa iso hyöty.

“Asiakkaat osaavat nykypäivänä arvostaa ympäristövastuuta ja vaikka kilpailutuksissa ei aina varsinaisesti vaadita ympäristöjärjestelmää, olemme mekin saaneet tarvittavat lisäpisteet juuri ympäristötyöstämme.”

Jussi Turunen, Saimaan Sisäilma Oy

Sitten ovat vielä ne kilpailutukset, joissa ympäristövastuun kriteereitä ei mainita. Nämä voivat olla esimerkiksi pienempien yritysten tekemiä kilpailutettuja hankintoja. Tällöin ympäristövastuullisuuden toteen näyttäminen, on erottautumistekijä ja tekee palveluntarjoajasta muita paremman. Kuluttajapuolella ostopäätökset tehdään usein jo nettisivujen perusteella. Ympäristötietoiset kuluttajat ohjautuvat automaattisesti niiden yritysten palveluiden pariin, joiden toiminnassa ympäristötyö on läpinäkyvää.

Ympäristöjärjestelmän rakentamiseen on hyvä panostaa ja päätös siitä kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen järjestelmän valmistumista. Näin varmistetaan ympäristöjärjestelmän kokonaisvaltainen hyöty aina taloudellisesta hyödystä profiilin nostoon, unohtamatta tietenkään sitä, että myös luonto kiittää. Samalla osoitetaan valmius ympäristövastuun vaateisiin kun asiakas sitä kysyy. Näin hyvä kauppa ei mene ohi ainakaan sen vuoksi, että ympäristötyö yrityksessä laahaa.

“Ekokompassi-ympäristösertifikaatista on ollut meille hyötyä tarjouskilpailuissa. Jotkin asiakkaat vaativat näyttöä siitä, että yrityksen toiminnassa otetaan ympäristö huomioon“ 

Annika Fagerholm, H&A SIIVOUSPALVELU

Ekokompassi-järjestelmään on helppo liittyä ja järjestelmän rakentaminen etenee vaivattomasti ympäristöasiantuntijamme johdolla. Liity siis kasvavaan joukkoomme samantien. Jos olet jo asiakkaamme, ota vinkit talteen ja hyödynnä Ekokompassia erottautumistekijänä kilpailutuksiin osallistuessa ja muista vaatia ympäristövastuuta myös sidosryhmiltä!

Lataa ilmainen opas

Miten hankit ympäristösertifikaatin?
Miten ympäristöjärjestelmä rakennetaan?
Lataa ilmainen Ekokompassi-opas!

Ilmoittaudu webinaariin