Haluatko talvilomailla paikassa, jossa tehdään työtä ympäröivää luontoa kunnioittaen? Ekokompassi opastaa ympäristötyössä monenlaisia matkailualan yrityksiä aina Hangosta Inariin. Muun muassa useat Suomen hiihtokeskukset pitävät ympäristötyötään kurssissa Ekokompassin avulla. Matkailu kuluttaa luontoa ja aiheuttaa päästöjä. Samaan aikaan Pohjois-Suomen kohteet ovat riippuvaisia ympäröivästä kauniista luonnosta ja sen säilymisestä ennallaan. Hiihtokeskusten keskeiset ympäristöhaitat syntyvät ympäröivän luonnon kulumisesta, liikkumisen…
Painoalan yritykset tunnistavat vastuunsa ympäristötyössä entistä laajemmin. Nyt Ekokompassi-sertifikaatin saaneet painotalot kertovat konkreettisista ympäristöteoistaan. Parhaat käytännöt on tehty jaettaviksi myös muiden alojen pk-yrityksille. Suomessa painoalan yritykset kiinnittävät huomiota ympäristötyössään erityisesti logistiikkaan ja liikkumiseen, jätteisiin ja kierrätykseen, energiaan, materiaalin käyttöön sekä viestintään. Osa-alueet painottuvat yrityksissä eri tavoin riippuen siitä, missä on nähty eniten vaikutusmahdollisuuksia. Useassa painotalossa…
Ympäristövastuu on ollut Lundian DNA:ssa alusta asti. Lundia oli vastuullinen jo silloin, kun vastuullisuudesta ei puhuttu mitään. Ekokompassin opastuksella toiminnasta löytyi silti uusia kehityskohtia ja nyt Lundialle on myönnetty ympäristösertifikaatti. Lundia on suomalainen perheyritys, joka on valmistanut huonekaluja suomalaisesta männystä vuodesta 1948. Lundian brändi on yhtä kestävä kuin sen kaappien rungot. 50 vuotta sitten ostettuun…
Selkeä ympäristöohjelma auttaa monimuotoista majoitus- ja ohjelmapalveluyritystä konkreettisessa ja mitattavassa vastuullisuustyössä. Sertifikaatti lisää myös Lapland Hotels & Safaris -ketjun näkyvyyttä ja uskottavuutta erityisesti kansainvälisten matkanjärjestäjien keskuudessa. Lapland Hotels & Safaris -ketjulle myönnettiin Ekokompassi-sertifikaatti toukokuussa 2022. Yritysryhmän siipien suojiin mahtuu yhteensä 19 hotellia, viisi hiihtokeskusta sekä runsaasti ravintola- ja ohjelmapalveluita Lapissa ja muualla Suomessa. – Puhdas…
Haluatko lomailla paikoissa, joissa tehdään työtä ympäristön hyväksi? Ekokompassi opastaa ympäristötyössä monia tapahtumia ja kesäkohteita Tuskasta Pori Jazziin ja Muumimaailmasta Ähtärin eläinpuistoon. Festareilla ja muissa suurissa yleisötapahtumissa tärkeintä ympäristötyötä on huomioida, että luontoa häiritään mahdollisimman vähän. Ympäristötyötä on myös esimerkiksi tehokas jätteen lajittelu ja keräys, kierrätys ja luonnonmukaisten materiaalien tai vaikkapa lähiraaka-aineiden käyttö. Kun ihmisiä…
H&A Siivouspalvelu on vuonna 2002 perustettu siivousalan yritys, joka toimii Uudenmaan alueella ja tarjoaa monipuolisia siivouspalveluita yksityiselle sekä julkiselle sektorille. H&A hyödyntää siivouspalvelussaan uusinta teknologiaa ja huomioi ympäristön luonnollisena osana toimintaansa. H&A Siivouspalvelulle on myönnetty ensimmäinen Ekokompassi-ympäristösertifikaatti jo huhtikuussa 2013. Yrityksessä on siis jo yli 10 vuoden ajan sitouduttu kehittämään ympäristötyötä Ekokompassin avulla. Ympäristöstä huolehtiminen on…
Kainuun liikunta ry järjestää vuosittain lukuisia liikunta- ja matkailutapahtumia. Syksyllä 2020 käynnistyi Ekosport Kainuu -hanke, jossa pyritään vähentämään Kainuussa järjestettävien suurten kertaluontoisten ja vuosittain toistuvien liikuntamatkailutapahtumien aiheuttamaa ympäristö- ja ilmastokuormaa. Hankkeen tuloksena sen pilottitapahtumissa on käytössä ympäristöjärjestelmät, joiden avulla ympäristö- ja ilmastovastuullisuus huomioidaan systemaattisesti konkreettisina ja mitattavina tekoina läpi tapahtumantuotantoprosessin. Ekokompassi oli sopiva työkalu näiden…
A2B on ekologisiin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusliike, jonka koko 50 ajoneuvon kalusto kulkee täysin uusiutuvilla polttoaineilla: kotimaisella jätteistä valmistetulla biokaasulla ja tuulivoimalla. Suomen ensimmäisen hiilineutraalin kuljetusliikkeen tavoitteena on alusta asti ollut tarjota yrityksille monipuolisesti palveleva, kokonaisuudessaan päästötön kuljetuspalvelu. A2B:n kuljetuspalvelut kattavat pikakuljetukset eteläisen Suomen alueella ja suorina ajoina kaikkialla Suomeen, jakelupalvelut yrityksiltä yrityksiin, kotiinkuljetukset yrityksiltä kotitalouksille…
IHME Helsinki on huomioinut ympäristönäkökohtia toiminnassaan jo pitkään, mutta Ekokompassi on tuonut työskentelyyn entistä enemmän järjestelmällisyyttä, ulkopuolista perspektiiviä ja auttanut keskittymään kaikkein vaikuttavimpiin ympäristötekoihin. IHME Helsinki tuottaa joka vuosi nykytaideteoksen julkiseen tilaan. Vuonna 2021 yleisö pääsee kuulemaan vedenalaisen maailman ääniä sekä haistamaan Maapallon ensimmäisen ja viimeisen metsän tuoksuja. Taide luo tilaa kohdata ympäristökriisiin liittyvät kovat…
Dagsmark Petfood tarjoaa laadukasta lähiruokaa lemmikeille. Ruoka valmistetaan Suomessa kotimaisista ja korkealaatuisista raaka-aineista, kuten kanasta, kalasta ja kaurasta. Asiakkaamme ovat laatu- ja ympäristötietoisia, mikä haastaa ja motivoi meitä kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Kannamme vastuumme niin lemmikeistä, työntekijöistämme kuin ympäristöstäkin, ja olemme sitoutuneet vastuulliseen ruoantuotantoon. Laskemme hiilitassunjälkemme vuosittain, rakennamme parhaillaan ympäristöjärjestelmää ja olemme nostaneet vastuullisuusohjelmamme tavoitteet liiketoimintatavoitteidemme rinnalle. …